sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Pihapuuhissa

Aurinko hellii meitä tänäänkin. Ihan paras ilma pihahomiin. Tyttären kanssa otettiin urakka ja poistettiin takapihalta kaikki kukkapenkkien reunassa olleet valkoiset pikkukivet. Aika homma oli. Sen jälkeen irroitettiin vanhat kukkapenkkien puureunukset. Kyllä olivatkin osassa kohtaa menneet tosi huonoksi. Mullan alla oleva osa oli osittain lahonnut melkein kokonaan. 

Kuva viime kesältä

Kaksi kottikärryllistä saatiin vanhaa reunusta pois vietäväksi. Kerroinkin tässä jokunen aika sitten, että tarkoitus on vaihtaa vanha reunus uuteen. Nyt oli sopiva hetki ryhtyä hommiin.Tykkään, kun kerralla saadaan homma päätökseen, ettei se jää roikkumaan useaksi päiväksi. Sitten vaan uusi reunus paikalleen toisena kertana. Uutta reunusta ei vielä ole hankittu, mutta melko varmasti se tulee olemaan samanlainen kuin entinenkin. Tosin nyt en taida maalata sitä valkoiseksi vaan se saa olla ihan puunvärinen. 


Tuo valkoinen väri on vaan niin minun juttu, mutta sitten valkoista saadaan valkoisilla kivillä, jos nyt päädytään tähän puureunukseen. Ensi viikolla sitten uutta reunusta hankkimaan.

Kun saatiin hommat päätökseen tytär kävi kuvailemassa koulutehtävää varten vähän tuossa lähimetsässä. Kivoja kuvia tuli ja laitankin osan niistä tähän loppuun. 







Iloa iltaasi! <3


6 kommenttia:

  1. Hauskat kuvat! Minäkin oli ystävän mökillä halkotalkoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Kiva on puuhailla ulkona, kun on hyvä sää.
      Ja kivaa, kun saa jotain hyödyllistä aikaiseksi. :)
      Mukavaa alkavaa uutta viikkoa Leena!

      Poista
  2. Me ollaan myös pihalla touhuttu koko viikonloppu.
    Olen putsannut kivikasoja ja kivi reunoja. Niissä menee kauan aikaa.
    Mutta nyt on siistin näköinen, kun sen on tehnyt.
    Upeita kuvia tytär on ottanut. Sammakon kutuakin jo. En ole täällä viellä nähnyt.
    Tosin en ole sellaisissa paikoissa nyt kävellytkään, missä yleensä kutua näkee.
    Mukavaa illan jatkoa!💕😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se työ palkitsee siistillä jäljellä, vaikka aikaa vie. Minäkin putsailin tässä yhtenä päivänä etupihan katealueen kuivuneista pudonneista tuijan osista. Aikaa meni, vaikka etupihan alue ei ole iso.
      Kiitos, minustakin onnistuneita kuvia.
      Sammakonkutua oli jo ja myös nuijapäitä.
      Mukavaa iltaa sinnekkin!

      Poista
  3. Ulkohommissa siis sielläkin! Kyllä tuo aurinko houkuttaa heti pihapuuhiin.
    Kauniita kuvia luonnosta!
    Iloa sinunkin iltaasi!🌝

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Kuvat ovat minustakin onnistuneita.
      Tänään juu aikaa on vietetty pihalla puuhaillen melkein koko aamupäivä.
      Illanjatkoja!

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)